Tytöt

Kunnioitettu Äiti ojensi kätensä ja halasi Gaionia lujasti. "Siitä on aivan liian kauan!" hän sanoi suoristi kätensä ja katsoi miestä edessään tarkasta. "Aivan liian kauan" toisti Gaion ja tunsi kosteutta silmissään. "Tule sisään poikani, tule sisään." "Ei vielä, minulla on teille jotain!" sanoi Gaion ja kääntyi. Hän kumartui sen pensaan juurelle jonne oli piilottanut tytön ja nosti tämän syliinsä. Palattuaan takaisin portille Kunnioitetun Äidin luo hän sanoi "Löysin hänet tällaisen metsästä. Minun taitoni eivät auta häntä, joten toin hänet tänne." "Taas tyttö!" huokaisi Kunnioitettu Äiti.

"Mitä te tarkoitatte, taas...?" "Meillä on jo kuusi tajutonta tyttöä luostarissa." sanoi Kunnioitettu Äiti ja huokaisi taas. "Kuusi, mutta mitä...?" "Tuo hänet ensin sisään." Kunnioitettu Äiti keskeytti Gaionin kysymyksen. "Hänet täytyy saada vuoteeseen ja sitten teemme mitä voimme hänen hyväkseen."

Gaion kantoi tytön sisään luostarin suurista porteista, kissa ja korppi livahtivat huomaamattomasti sisään hänen mukanaan ja katosivat saman tien luostarin puutarhan hämärään. Aivan kuin ne olisivat aavistaneet, että nyt tyttö oli hyvissä käsissä. Luostarin portit sulkeutuivat Gaionin takana kumahtaen. Hän käveli luostarin pihanurmikon poikki ja sisään sairastupaan, jossa oli rivi sänkyjä ja nunnia hyörimässä niiden ympärillä.

"Laske hänet tähän!" sanoi Kunnioitettu Äiti. "Sisar Marian, katsoisitko mitä hänen hyväkseen voi tehdä. Ehkäpä hän on vain kaatunut metsässä ja loukannut itsensä. Ehkäpä hän tulee tajuihinsa..." "Kyllä, Äiti" sanoi sisar Marian ja kumartui tytön puoleen.

"Tulehan Gaion, jätetään Sisar Marian huolehtimaan hänestä." Gaion seurasi Kunnioitettua Äitiä tämän työhuoneeseen, ja istui naisen viittauksesta suureen nojatuoliin kirjoituspöytää vastapäätä. "Kunnioitettu Äiti, mitä täällä on tapahtunut? Suuret portit olivat kiinni kun tulin, ne eivät ole koskaan ennen olleet.. Ja te sanoitte, että tyttöjä on useampia?" "Niin tyttöjä on nyt jo seitsemän." Kunnioitettu Äiti huokaisi.

"Portit pidetään kiinni, koska ensimmäinen, jonka löysimme tajuttomana oli yksi meistä. Hän on yksi nuorimpia nunniamme. Mitä hänelle on tapahtunut, sitä emme tiedä. Hänet löydettiin omasta vuoteestaan. Seuraavana päivänä tuli kalastaja, joka toi tajuttoman tyttärensä, jotta me voisimme hoitaa hänet terveeksi ja saada hänet palaamaan tajuihinsa. Sitten tuli Citadelin kaupungin parantaja. Hänenkin tyttärensä oli tajuton, eikä hän pystynyt auttamaan tytärtään. Kauppiaan ja aatelismiehen tyttäret tuotiin seuraavana päivänä. Ja eilen tuotiin vuoristolaisen tytär. Emmekä me ole pystyneet auttamaan noita tyttöparkoja millään tavalla. Voimme vain pitää huolta siitä, että he eivät kuivu aivan kokonaan. Ja nyt sinä toit tuon tytön metsästä, hän on pukeutumisestaan päätellen maanviljelijän tytär."

Samassa ovelta kuuluva koputus keskeytti Kunnioitetun Äidin puheen. "Sisään" hän sanoi. Sisään astui Sisar Marian. Ja hän näytti hyvin huolestuneelta.

Luostari

Metsän reunassa mies laski tytön jälleen maahan. Suoristettuaan selkänsä mies katseli ympärilleen. Mitään ei näkynyt, kaikkialla oli hiljaista. Kuin he olisivat olleet ainoat ihmiset maailmassa, mies ja tajuton tyttö. Pohjoisessa vuoristoisen laakson päässä näkyi Citadelin kaupunki. Vuorijono jatkui loivasti kaartaen itään ja länteen. Laakson pohjalla näkyi muutama pieni kylä ja siellä täällä metsäisiä saarekkeita peltojen lomassa.

Ja silloin mies kuuli sen. Kumajavat lyönnit kaikuivat ympäröivistä vuorista. Luostarin kellot. Mies oli miltei unohtanut luostarin olemassa olon. Pyhän Äiti Maan luostari. Siellä tyttö olisi turvassa, ja sisaret osaisivat hoitaa tytön kuntoon. "Citadelin kaupunki saa siis vielä odottaa jonkin aikaa." mutisi mies ja nostettuaan tytön syliinsä hän lähti kulkemaan varovasti kohti piilossa olevaa luostaria.

Pian mies yhytti polun, jota hän lähti seuraamaan. Polku kiemurteli kivikkoisessa maastossa ja pian kallion takaa näkyi luostarin korkea muuri, jonka takaa häämötti rakennusten kattoja. Luostaria ympäröivän muurin takana oli puutarha, jossa kasvatettiin erilaisia lääkeyrttejä ja maustekasveja. Muistojen tulviessa mieleen mies saattoi haistaa puutarhan vahvat tuoksut. Ja luostarin suuri puinen portti oli aina auki, kuin toivottaakseen tulijan tervetulleeksi.

Äkkiä mies pysähtyi. Portti oli kiinni. "Tämä ei tiedä hyvää!" sanoi mies kissalle ja korpille, jotka olivat seuranneet häntä. "Portti on aina auki, vain synkimpinä yön hetkinä se suljetaan suojaksi pedoilta. Nyt kaikki ei ole oikein..." mies mutisi ja katseli ympärilleen. Missään ei näkynyt mitään mikä olisi varoittanut vaarasta. Kaikkialla hiljaista ja rauhallista.

Mies astui sivuun polulta ja laski taakkansa suuren pensaan juurelle, niin että pensaan riippuvat oksat peittivät tytön näkyvistä. Mies lähestyi luostarin porttia hitaasti. Päästyään portille hän alkoi paukuttaa sitä nyrkillään. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta mies tiesi, että muurissa olevasta salaluukusta näki portille ja portinvartija sisar näkisi portin edessä seisojan. Sitten hän kuuli kiivaita ääniä portin toiselta puolelta. "Kyllä minä tiedän mitä minä teen! Portti auki ja heti!" kuului muiden äänien yli.

Portti avautui hitaasti ja pian mies seisoi vastakkain lyhyen suoraryhtisen naisen kanssa. "Kas, kas, Gaion Dahill!" sanoi nainen "Siitä on aikaa!" "Siitä on aikaa, Kunnioitettu Äiti" sano mies.

Purolla

Päästyään purolle mies pysähtyi ja laski tytön sylistään. Hän kuunteli hetken ja laskeutui sitten polvensa varaan tytön viereen. ”Mitä minä sinun kanssasi teen?” mutisi mies ja tunnusteli tytön otsaa. ”Hmm, ei kuumetta, mutta edelleen tajuton. Kuinka kauan olet ollut tajuttomana? Ja mikä sen aiheuttaa?” Mies kohottautui ja kostutti kättään purossa ja siveli sitten tytön otsaa. Tyttö huokaisi, mutta ei tullut tajuihinsa.

Mies kohosi seisomaan ja kuunteli taas keskittyneesti. ”Minä en pidä tästä!” hän mutisi ja katseli ympärilleen. Sumu näytti vain tiivistyneen. ”Sumua, vaikka aurinko on lämmittänyt monta tuntia. Tähän ei voi jäädä odottamaan.” Mies nosti tytön taas syliinsä ja lähti varovasti jatkamaan matkaansa. Muutaman askelen jälkeen hän pysähtyi taas kuuntelemaan. Hetken kuluttua hän jatkoi matkaa ja astui varovasti puron kiville, puron ylitettyään hän laski taas tytön maahan.

Kissa ja korppi olivat seuranneet miestä. Ne olivat selvästi varuillaan. Kissa luimisti korviaan kuin olisi varoittanut. Korppi leyhytteli siipiään, mutta ei päästänyt ääntäkään. Mies katsoi korppia ja viittasi sille kädellään. Korppi näytti ymmärtävän miehen tarkoituksen ja lehahti siivilleen. Se kiersi muutaman kerran laajenevassa kaaressa miehen ympärillä. Katosi puiden sekaan. Kissa luimisti taas korviaan ja sähisi hiljaa. Mieheen vilkaistuaan se lähti hiipimään pensaiden alla eteenpäin.

Mies odotti kärsivällisesti. Hän tiesi, että saisi pian tietoa tavalla tai toisella. Ilmasta tai maasta. Odotellessaan hän kumartui taas tytön puoleen. Tyttö oli tajuton hän hengitti hyvin kevyesti. Mies rypisti kulmiaan huolestuneena. Jos mitään ei pian tapahtuisi heidän täytyisi jatkaa matkaa. Samassa korppi lensi esiin puiden takaa. Se kirahti kerran hiljaa ja lensi kohti länttä. Istahti puun oksalle odottamaan ja leyhytteli siipiään. Samassa mies huomasi kissan kuonon pistävän esiin pensaan alta ja sekin lähti samaan suuntaan kun korppi.

”Vai niin, te olette sitä mieltä, että meidän pitäisi kiertää länteen. Citadel on kuitenkin pohjoisessa.” Mies kuitenkin luotti kissan ja korpin vaistoihin ja nostettuaan tytön varovasti syliinsä hän lähti kohti länttä pohjoisen sijaan. Sumu näytti vähitellen liikehtivän ja haipuvan. Lännessä ilma oli selkeämpää ja pian sumuinen alue oli jäänyt taakse. Metsän reuna häämötti miehen edessä.

Löytö

"Miksi sinä minun päälleni käyt?" kysyi mies korpilta. Korppi lennähti taas saman pensaan oksalle ja rääkäisi. "Onko sinulla sielä pesä? En minä sinun pesällesi halua." sanoi mies ja aikoi jatkaa matkaansa. Silloin hän huomasi kissansa tutkivan pensaan alimmaisia oksia. "Tulehan jo Kaveri, meidän on ehdittävä kaupunkiin ennen pimeän tuloa." mies astui taas muutaman askelen. Kissa ei kuitenkaan seurannut miestä, vaan alkoi varovasti tunkeutua yhä syvemmälle pensaan sisään.

"Mitä täällä nyt oikein on?" ihmetteli mies ja kyykistyi kissansa viereen. Pensaan oksien alla näkyi jotain kirkasta, se näytti aivan kankaalta. Mies yritti tavoittaa sitä käteensä, mutta se oli kiinni jossain eikä hän saanut sitä irti. "Mitä tämä nyt..." Mies kumartui syvemmälle pensaan alle, pensaan piikit pistelivät häntä ja hän aikoi vetäytyä pois. Silloin kissa naukaisi lujaa. "Mitä nyt? Onko siellä jotain?"

Mies työntyi edemmäs. "Luoja, täällähän on joku!" Hän kurkotti kättään ja sai kiinni hihasta. Hiha oli kirkkaan keltainen, ja sitä seurasi loistavan punainen hiuspehko. Hiukset olivat pitkät, ja aivan piikkisuorat. Mutta nyt ei ollut aikaa ihastella eikä kummastella, sillä hiusten jälkeen tuli esiin vihreä pusero ja se peitti rintaa, joka selvästi kuului naiselle. "Mitäs tämä nyt?" mies ihmetteli uudelleen ja veti naisen hitaasti esiin pensaan alta. Oliko tämä kuollut? Ei rinta liikkui kevyesti ylös ja alas, mutta nainen, oikeastaan aivan nuori tyttö, oli tajuton.

Korppi lehahti oksaltaan naisen viereen ja tepsutteli edes takaisin raakkuen äänekkäästi, kuin yrittäen herättää tyttöä. "Onko tämä sinun ystäväsi?" kysyi mies "Tämän takiako sinä pysäytit meidät?" Korppi tepasteli edestakaisin ja nyökytteli, kuin olisi vastannut miehen kysymykseen myöntävästi.

Mies tutki varovasti tyttöä. Suuria haavoja, tai muutakaan mikä olisi selittänyt tytön tajuttomuuden ei näkynyt. "Mitä minä sinun kanssasi oikein teen?" mies pohti ääneen. Kissa ja korppi tuijottivat miestä kuin kertoakseen ettei tyttöä nyt ainakaan tähän voinut jättää.

Mies nosti tytön syliinsä ja lähti kulkemaan eteenpäin. Hän liikkui varovasti kuulostellen joka askelella, mutta metsä vaikeni. "En pidä tuosta sumusta." mies mutisi hiljaa.

Kuljettuaan jonkin matkaa mies pysähtyi ja laski tytön varovasti sylistään. Kissa ja korppi käänsivät kumpikin silmänsä mieheen. "Hei mitä nyt, vaikka tyttö onkin hoikka,ei hän ole ilmaa." mies protestoi. Kuunneltuaan hetken mies nosti tytön taas syliinsä ja jatkoi matkaa. Hetken päästä hän poikkesi tieltä, noilta rattaan jäljiltä ja pujotteli puiden välitse syvemmälle metsään suojaten sylissään olevaa tyttöä. Pian alkoi kuulua veden hentoa solinaa. Edessä oli pieni kirkasvetinen puro.

Alku

Tie oli kapea, tai ei se oikeastaan ollut edes tie. Vain kaksi renkaan uraa menossa samaan suuntaan metsän läpi. Sumu kiemurteli puiden ja pensaiden välissä. Pensaat urien vierellä olivat tuuheat, puut suuria ja niiden lehdet olivat vielä kirkkaan vihreät. Kesä ei vielä ollut taittunut kohti talvea.

Mies seisoi hiljaa katselleen ja kuunnellen. Oli puolen päivän aika, joten sumua ei olisi enää pitänyt olla. Mitä tai mikä odotti puiden takana? Hän tiesi, että hänen olisi mentävä sumuisen metsän läpi, koska sen takana oli Citadelin kaupunki, jossa hänen ystävänsä odotti häntä.

Harmaankirjava kissa, miehen matkakumppani, lähti astelemaan jälkien välissä olevaa ruohomattoa pitkin ja katsoi mieheen kuin sanoakseen, tule jo.

"Okei, Kaveri, mennään sitten", sanoi mies ja lähti eteenpäin. Muutaman askelen otettuaan hän kuuli jotain pensaiden seasta. Kissakin pysähtyi ja kohotti kuonoaan. Pensaiden seasta lehahti lentoon korppi, joka rääkäisi pahasti. "Sinäkö se siellä pelottelet matkustavaisia." huoahti mies ja lähti kulkemaan edelleen.

Korppi lensi miehen ohi, kääntyi ja lensi suoraan kohti. "Hei, lopeta!" mies väisti korppia, joka tuli uudelleen kohti. "Mikä sinua vaivaa, en minä ole tehnyt sinulle mitään." Taas korppi tuli kohti. Kissa yritti hyökätä korpin kimpuun, mutta korppi väisti taitavasti ja lehahti erään pensaan oksalle. Miehen jatkaessa matkaa, korppi tuli taas kohti...