Luostari

Metsän reunassa mies laski tytön jälleen maahan. Suoristettuaan selkänsä mies katseli ympärilleen. Mitään ei näkynyt, kaikkialla oli hiljaista. Kuin he olisivat olleet ainoat ihmiset maailmassa, mies ja tajuton tyttö. Pohjoisessa vuoristoisen laakson päässä näkyi Citadelin kaupunki. Vuorijono jatkui loivasti kaartaen itään ja länteen. Laakson pohjalla näkyi muutama pieni kylä ja siellä täällä metsäisiä saarekkeita peltojen lomassa.

Ja silloin mies kuuli sen. Kumajavat lyönnit kaikuivat ympäröivistä vuorista. Luostarin kellot. Mies oli miltei unohtanut luostarin olemassa olon. Pyhän Äiti Maan luostari. Siellä tyttö olisi turvassa, ja sisaret osaisivat hoitaa tytön kuntoon. "Citadelin kaupunki saa siis vielä odottaa jonkin aikaa." mutisi mies ja nostettuaan tytön syliinsä hän lähti kulkemaan varovasti kohti piilossa olevaa luostaria.

Pian mies yhytti polun, jota hän lähti seuraamaan. Polku kiemurteli kivikkoisessa maastossa ja pian kallion takaa näkyi luostarin korkea muuri, jonka takaa häämötti rakennusten kattoja. Luostaria ympäröivän muurin takana oli puutarha, jossa kasvatettiin erilaisia lääkeyrttejä ja maustekasveja. Muistojen tulviessa mieleen mies saattoi haistaa puutarhan vahvat tuoksut. Ja luostarin suuri puinen portti oli aina auki, kuin toivottaakseen tulijan tervetulleeksi.

Äkkiä mies pysähtyi. Portti oli kiinni. "Tämä ei tiedä hyvää!" sanoi mies kissalle ja korpille, jotka olivat seuranneet häntä. "Portti on aina auki, vain synkimpinä yön hetkinä se suljetaan suojaksi pedoilta. Nyt kaikki ei ole oikein..." mies mutisi ja katseli ympärilleen. Missään ei näkynyt mitään mikä olisi varoittanut vaarasta. Kaikkialla hiljaista ja rauhallista.

Mies astui sivuun polulta ja laski taakkansa suuren pensaan juurelle, niin että pensaan riippuvat oksat peittivät tytön näkyvistä. Mies lähestyi luostarin porttia hitaasti. Päästyään portille hän alkoi paukuttaa sitä nyrkillään. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta mies tiesi, että muurissa olevasta salaluukusta näki portille ja portinvartija sisar näkisi portin edessä seisojan. Sitten hän kuuli kiivaita ääniä portin toiselta puolelta. "Kyllä minä tiedän mitä minä teen! Portti auki ja heti!" kuului muiden äänien yli.

Portti avautui hitaasti ja pian mies seisoi vastakkain lyhyen suoraryhtisen naisen kanssa. "Kas, kas, Gaion Dahill!" sanoi nainen "Siitä on aikaa!" "Siitä on aikaa, Kunnioitettu Äiti" sano mies.

Purolla

Päästyään purolle mies pysähtyi ja laski tytön sylistään. Hän kuunteli hetken ja laskeutui sitten polvensa varaan tytön viereen. ”Mitä minä sinun kanssasi teen?” mutisi mies ja tunnusteli tytön otsaa. ”Hmm, ei kuumetta, mutta edelleen tajuton. Kuinka kauan olet ollut tajuttomana? Ja mikä sen aiheuttaa?” Mies kohottautui ja kostutti kättään purossa ja siveli sitten tytön otsaa. Tyttö huokaisi, mutta ei tullut tajuihinsa.

Mies kohosi seisomaan ja kuunteli taas keskittyneesti. ”Minä en pidä tästä!” hän mutisi ja katseli ympärilleen. Sumu näytti vain tiivistyneen. ”Sumua, vaikka aurinko on lämmittänyt monta tuntia. Tähän ei voi jäädä odottamaan.” Mies nosti tytön taas syliinsä ja lähti varovasti jatkamaan matkaansa. Muutaman askelen jälkeen hän pysähtyi taas kuuntelemaan. Hetken kuluttua hän jatkoi matkaa ja astui varovasti puron kiville, puron ylitettyään hän laski taas tytön maahan.

Kissa ja korppi olivat seuranneet miestä. Ne olivat selvästi varuillaan. Kissa luimisti korviaan kuin olisi varoittanut. Korppi leyhytteli siipiään, mutta ei päästänyt ääntäkään. Mies katsoi korppia ja viittasi sille kädellään. Korppi näytti ymmärtävän miehen tarkoituksen ja lehahti siivilleen. Se kiersi muutaman kerran laajenevassa kaaressa miehen ympärillä. Katosi puiden sekaan. Kissa luimisti taas korviaan ja sähisi hiljaa. Mieheen vilkaistuaan se lähti hiipimään pensaiden alla eteenpäin.

Mies odotti kärsivällisesti. Hän tiesi, että saisi pian tietoa tavalla tai toisella. Ilmasta tai maasta. Odotellessaan hän kumartui taas tytön puoleen. Tyttö oli tajuton hän hengitti hyvin kevyesti. Mies rypisti kulmiaan huolestuneena. Jos mitään ei pian tapahtuisi heidän täytyisi jatkaa matkaa. Samassa korppi lensi esiin puiden takaa. Se kirahti kerran hiljaa ja lensi kohti länttä. Istahti puun oksalle odottamaan ja leyhytteli siipiään. Samassa mies huomasi kissan kuonon pistävän esiin pensaan alta ja sekin lähti samaan suuntaan kun korppi.

”Vai niin, te olette sitä mieltä, että meidän pitäisi kiertää länteen. Citadel on kuitenkin pohjoisessa.” Mies kuitenkin luotti kissan ja korpin vaistoihin ja nostettuaan tytön varovasti syliinsä hän lähti kohti länttä pohjoisen sijaan. Sumu näytti vähitellen liikehtivän ja haipuvan. Lännessä ilma oli selkeämpää ja pian sumuinen alue oli jäänyt taakse. Metsän reuna häämötti miehen edessä.

Löytö

"Miksi sinä minun päälleni käyt?" kysyi mies korpilta. Korppi lennähti taas saman pensaan oksalle ja rääkäisi. "Onko sinulla sielä pesä? En minä sinun pesällesi halua." sanoi mies ja aikoi jatkaa matkaansa. Silloin hän huomasi kissansa tutkivan pensaan alimmaisia oksia. "Tulehan jo Kaveri, meidän on ehdittävä kaupunkiin ennen pimeän tuloa." mies astui taas muutaman askelen. Kissa ei kuitenkaan seurannut miestä, vaan alkoi varovasti tunkeutua yhä syvemmälle pensaan sisään.

"Mitä täällä nyt oikein on?" ihmetteli mies ja kyykistyi kissansa viereen. Pensaan oksien alla näkyi jotain kirkasta, se näytti aivan kankaalta. Mies yritti tavoittaa sitä käteensä, mutta se oli kiinni jossain eikä hän saanut sitä irti. "Mitä tämä nyt..." Mies kumartui syvemmälle pensaan alle, pensaan piikit pistelivät häntä ja hän aikoi vetäytyä pois. Silloin kissa naukaisi lujaa. "Mitä nyt? Onko siellä jotain?"

Mies työntyi edemmäs. "Luoja, täällähän on joku!" Hän kurkotti kättään ja sai kiinni hihasta. Hiha oli kirkkaan keltainen, ja sitä seurasi loistavan punainen hiuspehko. Hiukset olivat pitkät, ja aivan piikkisuorat. Mutta nyt ei ollut aikaa ihastella eikä kummastella, sillä hiusten jälkeen tuli esiin vihreä pusero ja se peitti rintaa, joka selvästi kuului naiselle. "Mitäs tämä nyt?" mies ihmetteli uudelleen ja veti naisen hitaasti esiin pensaan alta. Oliko tämä kuollut? Ei rinta liikkui kevyesti ylös ja alas, mutta nainen, oikeastaan aivan nuori tyttö, oli tajuton.

Korppi lehahti oksaltaan naisen viereen ja tepsutteli edes takaisin raakkuen äänekkäästi, kuin yrittäen herättää tyttöä. "Onko tämä sinun ystäväsi?" kysyi mies "Tämän takiako sinä pysäytit meidät?" Korppi tepasteli edestakaisin ja nyökytteli, kuin olisi vastannut miehen kysymykseen myöntävästi.

Mies tutki varovasti tyttöä. Suuria haavoja, tai muutakaan mikä olisi selittänyt tytön tajuttomuuden ei näkynyt. "Mitä minä sinun kanssasi oikein teen?" mies pohti ääneen. Kissa ja korppi tuijottivat miestä kuin kertoakseen ettei tyttöä nyt ainakaan tähän voinut jättää.

Mies nosti tytön syliinsä ja lähti kulkemaan eteenpäin. Hän liikkui varovasti kuulostellen joka askelella, mutta metsä vaikeni. "En pidä tuosta sumusta." mies mutisi hiljaa.

Kuljettuaan jonkin matkaa mies pysähtyi ja laski tytön varovasti sylistään. Kissa ja korppi käänsivät kumpikin silmänsä mieheen. "Hei mitä nyt, vaikka tyttö onkin hoikka,ei hän ole ilmaa." mies protestoi. Kuunneltuaan hetken mies nosti tytön taas syliinsä ja jatkoi matkaa. Hetken päästä hän poikkesi tieltä, noilta rattaan jäljiltä ja pujotteli puiden välitse syvemmälle metsään suojaten sylissään olevaa tyttöä. Pian alkoi kuulua veden hentoa solinaa. Edessä oli pieni kirkasvetinen puro.