Tajuttomat (/Matka jatkuu)

"Tule sisään, sisar Marian." sanoi Kunnioitettu Äiti, ja viittasi kädellään nunnalle, joka oli jäänyt seisomaan oven viereen. "Mikä on hätänä?" "Kunnioitettu Äiti, tyttö, jonka tämä mies toi on samalla tavalla tajuton kuin muutkin tytöt!" sanoi sisar ja vilkaisi Gaioniin. "Tämä mies," sanoi Äiti "On Gaion Dahil. Hän on tuttu vuosien takaa. Hän kävi tässä luostarissa jo lapsena, kauan ennen kuin tulit tähän luostariin sisar." "Hyvä on, Kunnioitettu Äiti" sanoi sisar "voisitteko tulla katsomaan tätä uusinta tyttöä, hänen kohdallaan on jotain mitä muilla ei ollut." "Hyvä on me tulemme." Sanoi Äiti ja viittasi Gaionin mukaansa. He kulkivat luostarin halki, heidän askeleensa kaikuivat käytävillä. Kun he saapuivat sairastupaan heitä vastaan iski voimakas yrttien ja mausteiden tuoksu.

Sairastuvan ovella heitä oli vastassa Sisar Julia. Hän tiesi kaiken mahdollisen lääkitsemisestä ja yrteistä ja mausteista. "Tulkaa katsomaan Äiti." hän sanoi pehmeällä ja sointuvalla äänellään, katsoi kerran Gaioniin ja hymyili. "Gaion! Sinäkö toit tämän viimeisimmän tytön?" "Minä, hyvä Sisar, minä." Gaion vastasi sisaren hymyyn. "Hän on täällä." Sisar Julia johdatti toiset seinän vierellä olevan vuoteen luo. Vuoteella makasi Gaionin tuoma tyttö. Hän oli hyvin nuori, melkein lapsi vielä. Hänen hiuksensa olivat pitkät ja suorat ja kummallisen kirkkaan punaiset. Hänellä oli yllään yksinkertainen keltahihainen, vihreä pusero ja vihreä hame. Jalassaan hänellä oli matalat pehmeästä nahasta valmistetut mokkasiinit. Tytön vaatetus kertoi hänen olevan maaseudulta.

Gaion katsoi tyttöä ja rypisti otsaansa. "Tuo tyttö ei voi olla maanviljelijän tytär, Kunnioitettu Äiti, hän on aivan liian hento kestääkseen viljelijäperheen työn raskautta." "Ei hän olekaan maaseudun tyttäriä. Katso hänen käsiään. Ne ovat hienot ja hennot, kynnet ovat kauniit ja aivan liian pitkät maatöitä tekevälle." Sanoi Äiti ja katseli tytön vaatteita. "Nämä vaatteet on tehty alkujaan kookkaammalle tytölle ja kursittu pienemmäksi häntä varten. Onko tytöstä löytynyt mitään jälkiä tai merkkejä?" "Ei, Äiti, ei ole. Aivan sama tilanne kuin muillakin tytöillä. Hän on tajuton, mutta emme tiedä mistä se johtuu, tai miten hänet saisi palaamaan tajuihinsa." vastasi Sisar Julia ja huokaisi. "Hyvä on, me jätämme sinut huolehtimaan näistä tytöistä." Äiti sanoi ja poistui sairastuvasta Gaion mukanaan.

"Tyttöjä on nyt seitsemän." sanoi Äiti hiljaa kuin itsekseen kun he olivat tulleet luostarin puutarhaan. "kaikki ovat löytyneet tajuttomina. Tajuttomuuden aiheuttajaa ei tiedetä eikä heitä saada hereille. Olemme jopa tehneet Äiti Maan riitit, mutta nekään eivät ole auttaneet. Me olemme neuvottomia, samoin Citadelin parantajat. Kukaan ei tunnut tietävän tai edes arvaavan mistä on kysymys." "Onko jotain mitä minä voisin tehdä?" kysyi Gaion "Onko jossain joku jolta voisi kysyä? Onko jokin kasvi, jota ette ole vielä koettanut?" "Ei poikani, ei ole ketään jolta kysyä, eikä kasveja joita ei olisi koetettu. Voimme vain yrittää pitää tytöt hengissä ja toivoa ja rukoilla."

"Mutta nyt meidän täytyy järjestää sinulle yöpaikka vierastuvasta." sanoi Äiti ja lähti astelemaan kohti portin lähellä olevaa rakennusta. "Kunnioitettu Äiti, minun on jatkettava matkaani vielä tänään." sanoi Gaion "Söisin mielelläni jotain ennen lähtöä, mutta en voi jäädä." "Miksi ihmeessä sinulla sellainen kiire on?" "Minun on oltava Citadelissa ennen kuin sen portit illalla suljetaan. Minua odotetaan siellä." "Hyvä on, mennään hakemaan sinulle syötävää. Ja evästä matkalle. Vieläkö sinulla on mukanasi se kissa? Hänenkin täytyy saada jotain suuhunsa." "Kaveri kulkee omia teitään, välillä kuljemme yhtä matkaa, välillä emme." vastasi Gaion ja katseli etsivästi ympärilleen. Kissaa ei näkynyt missään. No se tulisi omia aikojaan hän ajatteli ja meni Äidin perässä luostarin keittiöön.

Hän tunsi nenässään ruokahalua herättävän tuoksun ja hän huomasi olevansa erittäin nälissään. Keittiön pöydälle oli katettu leipää, keittoa, juustoa ja maitoa. "Arvasin ettet voi vastustaa keittiöni tuoksuja." kuului ääni suuren lieden luota. Tukeva nunna astui esiin lieden vieressä olevan ruokakomeron oven takaa kädessään kimpale kullankeltaista voita. "Sisar Cornelia" Gaion tervehti "Miten voisin vastustaa jotain sellaista mitä sinä loihdit lähes tyhjästä." Sisar Cornelia hymyili, halasi häntä "Syöhän nyt, poikaseni" hän sanoi ja laittoi voin pöytään.

Syötyään Gaion nousi kiitti sisar Corneliaa ja lähti ulos keittiöstä runsaat eväät mukanaan. Kunnioitettu Äiti ja muutama muu nunna odotti häntä ulkona luostarin pihalla. "Oletko varma, ettet halua jäädä luoksemme pidempään?" "Ei Äiti, minun on jatkettava matkaani ennen kuin on myöhäistä." "Hyvä on poikani." sanoi Äiti ja halasi Gaionia vielä kerran lämpimästi. Luostarin suuret portit avattiin ja Gaion astui niistä ulos, samassa hän tunsi pehmeän töytäisyn jalkaansa vasten. "Hei Kaveri, päätit siis lähteä mukaan." hän sanoi kissalle. Luostarin suuret portit sulkeutuivat jymähtäen hänen takanaan ja hänestä tuntui hetken kuin jotain olisi lopullisesti suljettu. "Olemme taas omillamme" hän sanoi kissalle ja käänsi katseensa tiehen edessään.

Tytöt

Kunnioitettu Äiti ojensi kätensä ja halasi Gaionia lujasti. "Siitä on aivan liian kauan!" hän sanoi suoristi kätensä ja katsoi miestä edessään tarkasta. "Aivan liian kauan" toisti Gaion ja tunsi kosteutta silmissään. "Tule sisään poikani, tule sisään." "Ei vielä, minulla on teille jotain!" sanoi Gaion ja kääntyi. Hän kumartui sen pensaan juurelle jonne oli piilottanut tytön ja nosti tämän syliinsä. Palattuaan takaisin portille Kunnioitetun Äidin luo hän sanoi "Löysin hänet tällaisen metsästä. Minun taitoni eivät auta häntä, joten toin hänet tänne." "Taas tyttö!" huokaisi Kunnioitettu Äiti.

"Mitä te tarkoitatte, taas...?" "Meillä on jo kuusi tajutonta tyttöä luostarissa." sanoi Kunnioitettu Äiti ja huokaisi taas. "Kuusi, mutta mitä...?" "Tuo hänet ensin sisään." Kunnioitettu Äiti keskeytti Gaionin kysymyksen. "Hänet täytyy saada vuoteeseen ja sitten teemme mitä voimme hänen hyväkseen."

Gaion kantoi tytön sisään luostarin suurista porteista, kissa ja korppi livahtivat huomaamattomasti sisään hänen mukanaan ja katosivat saman tien luostarin puutarhan hämärään. Aivan kuin ne olisivat aavistaneet, että nyt tyttö oli hyvissä käsissä. Luostarin portit sulkeutuivat Gaionin takana kumahtaen. Hän käveli luostarin pihanurmikon poikki ja sisään sairastupaan, jossa oli rivi sänkyjä ja nunnia hyörimässä niiden ympärillä.

"Laske hänet tähän!" sanoi Kunnioitettu Äiti. "Sisar Marian, katsoisitko mitä hänen hyväkseen voi tehdä. Ehkäpä hän on vain kaatunut metsässä ja loukannut itsensä. Ehkäpä hän tulee tajuihinsa..." "Kyllä, Äiti" sanoi sisar Marian ja kumartui tytön puoleen.

"Tulehan Gaion, jätetään Sisar Marian huolehtimaan hänestä." Gaion seurasi Kunnioitettua Äitiä tämän työhuoneeseen, ja istui naisen viittauksesta suureen nojatuoliin kirjoituspöytää vastapäätä. "Kunnioitettu Äiti, mitä täällä on tapahtunut? Suuret portit olivat kiinni kun tulin, ne eivät ole koskaan ennen olleet.. Ja te sanoitte, että tyttöjä on useampia?" "Niin tyttöjä on nyt jo seitsemän." Kunnioitettu Äiti huokaisi.

"Portit pidetään kiinni, koska ensimmäinen, jonka löysimme tajuttomana oli yksi meistä. Hän on yksi nuorimpia nunniamme. Mitä hänelle on tapahtunut, sitä emme tiedä. Hänet löydettiin omasta vuoteestaan. Seuraavana päivänä tuli kalastaja, joka toi tajuttoman tyttärensä, jotta me voisimme hoitaa hänet terveeksi ja saada hänet palaamaan tajuihinsa. Sitten tuli Citadelin kaupungin parantaja. Hänenkin tyttärensä oli tajuton, eikä hän pystynyt auttamaan tytärtään. Kauppiaan ja aatelismiehen tyttäret tuotiin seuraavana päivänä. Ja eilen tuotiin vuoristolaisen tytär. Emmekä me ole pystyneet auttamaan noita tyttöparkoja millään tavalla. Voimme vain pitää huolta siitä, että he eivät kuivu aivan kokonaan. Ja nyt sinä toit tuon tytön metsästä, hän on pukeutumisestaan päätellen maanviljelijän tytär."

Samassa ovelta kuuluva koputus keskeytti Kunnioitetun Äidin puheen. "Sisään" hän sanoi. Sisään astui Sisar Marian. Ja hän näytti hyvin huolestuneelta.