torstai 4. helmikuuta 2010

Kohti kaupunkia

Tie kiemurteli koivikon halki kadoten mutkan taa. Gaion katsoi taivaalle ja arvioi aikaa olevan vielä riittävästi, juuri ja juuri, ehtiä Citadeliin ennen porttien sulkemista. "Eiköhän mennä" hän sanoi kissalle ja lähti matkaan.

Saavutettuaan koivumetsän laidan tie kiemurteli peltojen poikki kohti laaksoa halkovaa jokea. Joki sai alkunsa vuorilta, joiden huippuja peitti lumipeite ympäri vuoden. Pienenä vuoripurona se hyppeli alaspäin, yhyttäen muita puroja ja saavuttaessaan laakson pohjan se oli jo vuolas virta. Laakson jälkeen joki katosi kallioon kovertamaansa kanjoniin. Laaksoon pääsi vain kahden kapean solan kautta. Toinen avautui itään suurille ruohoaroille ja toinen länteen ylängölle.

Taivallettuaan peltojen poikki Gaion seurasi joen vartta. Joen penkat olivat pajujen peitossa. Niiden oksat yltivät joissain paikoin maahan asti. Tytöillä oli kuumina kesäpäivinä tapana käydä joessa uimassa. Ja Gaion tiesi, että pajupensaat antoivat pojille oivallisia piilopaikkoja, joista kurkistella uimassa olevia tyttöjä.

Saavuttuaan joen yli johtavalle sillalle Gaion katseli taas taivaalle ja huomasi auringon jo kääntyneen laskuun, mutta vielä olisi aikaa. Ei kuitenkaan niin paljoa, että ehtisi pulahtaa uimaan. Niinpä Gaion jatkoi matkaansa joen länsirantaa kohti Citadelia. Kissa juoksenteli omia teitään ja vilkaisi aina välillä mihin asti sen hidas ihmiskumppani oli ehtinyt.

Yllättäen kissa seisahtui ja kohotti kuonoaan, se naukaisi hiljaa hiipi kohti joen rannalla olevaa tuuheaa pajupensasta, pujahti oksien alle ja naukui surkeasti. "Mitä nyt?" Gaion huolestui kissan käytöksestä, "oletko satuttanut itsesi?" Gaion seurasi kissaa pensaan oksien alle. Kissa istui maassa makaavan naisen vieressä ja katsoi hieman hämmentyneen näköisenä Gaionia. "Mitä tämä nyt on, taas tajuton tyttö!" Gaion kumartui maassa makaavan hahmon puoleen ja kosketti tämän otsaa. Ja samalla hetkellä hän huomasi ranteensa olevan kiinni. Luja käsi puristui sen ympärille ja nykäisi. Gaion menetti tasapainonsa ja huomasi olevansa rähmällään pensaan alla. "Mitä pahusta..." hän karjaisi.

"Ja kukahan se sinä mahdat olla?" kuului tumma ääni hänen korvansa juuresta. Kun Gaion nosti katseensa hän näki savunharmaat tummat silmät edessään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti