Kaupunki

"Portti, jota ei vartioida. Älä naurata." tuhahti Guila, "Ei sellaista olekaan. Kaikki kaupungit vartioivat porttejaan." "Tämä portti on ollut aina lukittu. Se on oikeastaan vain pieni ovi muurin mutkassa. Niin kauan kun kukaan muistaa, avain on ollut kateissa. Enää ei edes tiedetä miksi se on muuriin rakennettu." "Jos se on lukossa eikä avainta ole, miten ajattelit mennä siitä kaupunkiin? Ajattelitko murtaa sen?" "No en, mutta jos muistan oikein avain on muurin kolossa." "Mutta juurihan sanoit, ettei avainta ole, tai siis että kukaan ei tiedä missä avain on!" "Ei sitä enää tiedetäkään, mutta olen kasvanut kaupungin takana olevilla vuorilla ja poikien tapaan mekin seikkailimme ystäväni kanssa siellä missä ei olisi saanut. Näimme kerran erään miehen tulevan ovesta ja laittavan avaimen muurin kiven taakse. Kokeilimme porttia ja piilotimme avaimen uudelleen. Eräänä päivänä tajusimme, että avainta ei käyttänyt kukaan muu kuin me. En usko, että kukaan on löytänyt piilopaikkaamme, vaikka siitä kun käytimme avainta onkin jo kulunut vuosia." "No mennään katsomaan kuinka näppäriä tämän päivän pikkupojat ovat!" tokaisi Guila.

He kulkivat metsän reunan kätköissä pois portilla olevien sotilaiden näkyvistä ja ylittivät muurin ympärillä olevat pellot varovasti ympärilleen vilkuille. Kaikki oli kuitenkin rauhallista. Aurinko ei ollut vielä aivan maillaan, joten muurilla kulkevat sotilaat eivät kiinnittäneet pellolla liikkuviin ihmisiin kovin paljoa huomiota. "Onneksi meitä voisi kaukaa katsoen luulla maanviljelijöiksi, jotka tutkailevat tulevaa satoaan." sanoi Gaion hiljaa.

Pian he saapuivat pellon laitaan muurin juurelle ja jatkoivat muurin viertä maantieltä poispäin. Kohta Gaion pysähtyi ja katseli ympärilleen. "Katsotaan vieläkö..." hän mutisi hiljaa itsekseen vetäessään muurista yhden kiven irti ja työntäessään kätensä koloon. "Vielä!" hän huudahti hiljaa ja veti esiin vanha ruosteisen avaimen. "Tuollako pitäisi saada ovi auki?" ihmetteli Guila "ja missä se ovi sitä paitsi on? Tässä ei ole muuta kuin muuria!" "Sanoinhan, että se on vain pieni ovi. Sitä on vaikea löytää jos ei tiedä sen olemassaolosta. Sen rakentajat ovat naamioineet sen todella hyvin. Kas tässä!" Gaion työnsi avaimen lähes näkymättömään avaimen reikään ja väänsi voimalla. Kirskuen avain kääntyi vanhassa lukossa ja Gaion sai oven hitaasti auki. Ummehtunut ilma tulvahti heitä vastaan pimeästä käytävästä. "Miten me tuolla pääsemme liikkumaan. Minä en ainakaan näe pimeässä. Nyt olisi kissan silmät paikallaan.!" "Täällä pitäisi olla soihtu!" muisteli Gaion. "Tässä, " hän sanoi ja kaivoi taskustaan tulukset. Soihtu syttyi savuttaen. "Onhan tuo nyt parempi kuin ei mitään!" tuhahti Guila ja astui varovasti käytävään. Gaion kääntyi ovea kohti "Laitan avaimen piiloonsa." hän sanoi hiljaa. "Miten me sitten pääsemme täältä ulos?" kysyi Guila. "Täällä on sisäpuolella lukon avausmekanismi, jolla saamme oven auki kun haluamme mennä ulos." selitti Gaion.