Uuden päivitykset

Uudet päivitykset näkyvät tästä eteenpäin vain lukijoille tarkoitetuilla sivuilla. Jos haluat lukea tarinan jatkoa kirjaudu lukijaksi ja laita sähköposti-osoitteesi kommenttiruutuun. Laitan sinulle kutsun, jotta pääset lukemaan tarinan uusia kiemuroita.

Haluatko jatkaa lukemista?

Tarinaa on muokattu melkoisesti. Idea on pysynyt samana, mutta päähenkilöt on esitelty paremmin kuin tässä versiossa. Laaksoa ja kaupunkia esitellään tarkemmin. Kaikenlaista on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan.

Jos haluat lukea tarinaa edelleen, kannattaa kirjautua lukijaksi. Noin viikon päästä laitan uusimman version tarinasta blogiin, joka on avoin vain niille jotka kirjautuvat lukijaksi. Tämä siksi, että näyttää siltä että tästä tarinasta ehkä tuleekin enemmän kuin alkujaan ajattelin. Eikä kukaan osta kirjaa, jos tarinan voi lukea vapaasti netissä. Muutos on siis välttämätön, kuten lähes aina oikeassakin elämässä.

Jos haluat kommentoida tarinaa tai jos se herättää sinussa muita ajatuksia tai haluat kirjautua lukijaksi kun viikko on kulunut, laita kommenttiin viestiä.

If you are interested in this fantacy story write a comment and if you leave an e-mail address I will answer to you.

Nyt jatkan tarinan muokkaamista ja toivotan kaikille hyvää yötä ja kauniita unia.

Kylpylä

Gaion hidasti kulkuaan kun käytävä kääntyi jälleen ylöspäin. Pian he saapuivat käytävän päähän. Seinä heidän edessään näytti sileältä, siinä ei näkynyt mitään mikä vois olla ovenkahva, mistä voisi kääntää tai painaa. "Miten tästä eteenpäin?" Guila näytti neuvottomalta. "Tässä pitäisi olla... Aivan tässä se on!" Gaion painoi jalkansa aivan käytävän seinän vieressä olevan kivenmurikan päälle. Kuului rahinaa ja käytävän seinä alkoi hitaasti ja raskaasti liikkua sisäänpäin. Gaion ja Guila pidättivät hengitystään. Kummankin käteen oli kuin taikaiskusta ilmestynyt ase. Gaionilla oli terävä tikari ja Guila oli taikonut käteensä lyhyen miekan.

Oven takaa näkyi pelkkää pimeyttä, Gaion kohotti varovasti soihtuaan ja valaisi ympärilleen. He olivat jonkinlaisessa varastohuoneessa. Tavaroita oli joka puolella, eivätkä ne olleet pinoissa tai hyllyillä. Huone näytti siltä, että se oli joskus pengottu perusteellisesti ja sen jälkeen siellä ei oltu käyty. "Jos muistan oikein olemme kylpylän kellarivarastossa. Täällä ei näytä siltä, että täällä olisi kukaan käynyt pitkään aikaan. Ehkä meillä on onnea ja pääsemme livahtamaan kaupunkiin kenenkään huomaamatta." "Miten saamme oven kiinni?" Guila katseli seinää oven lähellä. "Tällä puolen on samanlainen kivi. Odotahan, tässä." Gaion painoi jalallaan ja ovi alkoi hitaasti sulkeutua.

He liikkuivat hitaasti ja varovasti tavaroiden seassa kunnes tulivat portaiden juurelle. Portaat näyttivät vanhoilta ja hieman rapistuneilta. Mutta heillä ei ollut nyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kiivetä niitä pitkin ylös. Mitä ylähäällä oli, sitä he eivät tienneet. "Minä menen edellä, olen kevyempi." "Hyvä on mutta ole varovainen. Ja ota tämä köysi mukaasi. Jos portaat pettävät voit heittää sen minulle, jotta voin kiivetä ylös." Gaion ojensi Guilalle vanhan köyden, joka oli unohtunut seinäkoukkuun. "Hyvä on."

Guila hiipi portaita ylös koetellen jaloillaan jokaisen porraslaudan kestävyyttä. Puolessa välissä portaita yksi laudoista antoi periksi hänen painonsa alla. Hän horjahti, mutta jatkoi kiipeämistä ylöspäin. Tultuaan ovelle portaiden yläpäähän hän huikkasi hiljaa Gaionille varoittaen tätä murtuneesta askelmasta. Gaion sammutti soihdun ja alkoi kiivetä portaita. Päästyään ylös hän ojensi kätensä avatakseen oven, mutta Guila tarttui häntä käsivarresta ja kurottautui kuiskaamaan suoraan hänen korvaansa "Kuuntele, toisella puolella on joku." Oven läpi kuului hiljaista ääntä. Kuin joku olisi puhunut. Guila ja Gaion olivat hyvin lähekkäin, lähes hengittämättä ja kuuntelivat.

"Mitä sinä oikein tarkoitat?" kysyi joku kovalla äänellä. "Minun ei ole tarpeen selittää sinulle tarkoituksiani." vastasi toinen ääni. "Sinun tulee vain täyttää tehtävä, josta sinulle maksan. Ja hyvin maksankin. Muut asiani eivät kuulu sinulle." "Minä olen kunniallinen rosvo, enkä tee mitään hämäräperäistä. En edes suuresta rahasta. Tuossa ovat rahasi. Etsi joku toinen täyttämään tehtäviäsi!" Oven läimähdys ja kaikki oli hiljaista.

"Odotetaan vielä. Saattaa olla, että vain toinen heistä poistui." kuiskasi Gaion Guilan korvaan. Hän tunsi sieraimissaan Guilan hiusten tuoksun ja ihmetteli mielessään miksi se toi hänen mieleensä kuuman kesäpäivän ruohikkoisella joen rannalla.

Guila hengähti hiljaa, kuin olisi pidättänyt hengitystään. Samassa he kuulivat jonkun kävelevän oven takana olevassa huoneessa. Askelet lähestyivät kellarin ovea. Kääntyivät ja palasivat taas. Kuului mutinaa, kun huoneessa olija puhui itsekseen. Ääni voimistui kun hän lähestyi ovea. "Minun on löydettävä, joku joka uskaltaa...." Ääni vaimeni puhujan mennessä kauemmas ovesta. "... kristalli on löydettävä..." Guila hengähti ja Gaion tunsi hänen hengityksensä rintaansa vasten. "... kukaan ei tiedä mitä se aiheuttaa..." taas toiseen suuntaan "... tyttöjä on oltava seitsemän, eikä kukaan saa olla toisensa..." "Minun on löydettävä joku, joka..." Sitten kuului oven läimäys ja tuli täydellinen hiljaisuus.

"Mennään." sanoi Guila "Meidän on saatava selville kuka huoneessa oli. Hän tiesi jotain tytöistä ja kristallista. Pidä kiirettä." hän nykäisi ovea. "Varovasti, emme tiedä onko huone tyhjä." Gaion työnsi ovea ja se alkoi raottua. "Phah" tuhahti Guila ja kurkisti varovasti ovesta. "Ketään ei ole näkyvissä. Pian nyt." "Malta, emme tiedä mitä on seuraavan oven takana. Tämä oli aikoinaan suuri kylpylä, yksi kaupungin suurimmista. Olemme sen keittiön takana olevassa varastohuoneessa. Jos muistan oikein täällä pitäisi olla pieni ovi suoraan kujalle." "Emme me voi sinne mennä, meidän on saatava huoneessa ollut mies kiinni." "Jos kylpylä on yhtä suuri kuin ennen, emme voi tietää kuka asiakkaista se oli. Meidän on ensimmäiseksi päästävä täältä ulos ja mieluimmin huomaamattomasti." "Saatat olla oikeassa. Mutta jotain meidän on pakko tehdä." turhautuneena Guila myönsi Gaionin olevan oikeassa ja seurasi häntä pienelle sivukujalle johtavan oven luo.

Ulkona alkoi jo hämärtää kun Gaion varovasti työnsi kujalle johtavan oven auki ja he pujahtivat kujalle. Ketään ei ollut näkyvissä. He suuntasivat hiljaa kujan suulla loistavaa valoa kohti ja sulautuivat pian kadulla kulkijoiden joukkoon. Heidän kadottuaan näkyvistä kujan syvistä varjoista erkani hahmo, joka lähti seuraamaan heitä.

Käytävä

"En pidä tästä paikasta!" protestoi Guila. "Täällä on aivan liikaa rottia ja hämähäkkejä!" "Tuskin täällä on edes rottia, kukaan ei ole luultavasti käynyt täällä sen jälkeen kun me Damin kanssa täällä seikkailimme." "Mutta hämähäkkejä täällä on! kiljaisi Guila." "Et kai sinä sellaisia pieniä otuksia pelkää?" ihmetteli Gaion "Eivät ne sinulle mitään tee." "Mistä sinä sen tiedät. Enkä minä pelkää niitä, minä kammoan noita monijalkaisia, karvaisia petoja!"

"Meidän on paras jatkaa matkaa, ennekuin hämähäkit hyökkäävät.! virnisti Gaion. Guila mulkaisi häntä alta kulmiensa "Näytä tietä!" Soihdun valo lepatti käytävän seinillä kun Gaion kohotti sen ja lähti eteenpäin. Käytävä oli kapea, heidän oli kuljettava peräkkäin, vähän matkan päästä se lähti laskeutumaan alaspäin. "Mihin me oikein olemme menossa?" Guila kysyi hiljaa. "En tiedä." vastasi Gaion rauhallisesti. "Mitä!" Guila pysähtyi kuin seinään. "Sinähän sanoit olleesi täällä ennenkin!" "Olen ollut, ja silloin käytävä päättyi yhteen kaupungin monista kylpylöistä, mutta siitä on aikaa vuosikymmeniä." Mitä meillä on nyt edessä, siitä minulla ei ole aavistustakaan." "Voi Luoja!" huokaisi Guila ja lähti kiireesti Gaionin perään, hän ei halunnut jäädä tähän hämähäkkien pesään yksin pimeyteen.

Äiti Maan luostarin portilla Herttuan palvelija Kser yritti saada portinvartija nunnan uskomaan, että heidän asiansa oli äärimmäisen tärkeä ja heidän olisi tavattava luostarin abbedissa välittömästi. "Yö on tulossa" sanoi portinvartija "Illan seremonia on vielä kesken. Voin laskea teidät sisään, mutta teidän on odotettava vierastalossa." "Hyvä on me odotamme." Kser tiesi, että Herttua oli kärsimätön, mutta tämän olisi opittava kärsivällisyyttä.

Kun portti avautui, läheisen pensaan alta livahti luostarin puutarhaan harmaankirjava kissa, jolla oli keltainen kaulus. Kissa livahti puutarhan pensaiden alle eikä kukaan huomannut sitä.

Kun Kunnioitettu Äiti tuli iltaseremoniasta nunnat seuranaan, portinvartija tuli kertomaan hänelle myöhäisistä vieraista. Samassa Äiti tunsi jotain pehmeää painautuvan jalkaansa vasten. "Mitä..." katsoessaan alas hän huomasi kissan, joka puski hänen jalkaansa vasten. "Mutta sinähän olet Kaveri. Mitä sinulla on kaulassasi." Äiti otti nauhalla kissan kaulaan sidotun paperin. "Tämän täytyy olla viesti Gaionilta." Kissa naukaisi. "Tämän täytyy liittyä hänen tuomaansa tyttöön." Äiti avasi kirjeen ja luki hiljaa "Herttua etsii sisartaan. Ehkä löytämäni tyttö. Parasta kuitenkin pitää kaikki tytöt turvassa teidän luonanne. Meren kaupungissa 7 tajutonta."

Luettuaan kirjeen Äiti oli hetken hiljaa. "Herttua on siis täällä?" "Kyllä Äiti, hän tuli neuvonantajansa, vanhan Ksarin kanssa. Heillä ei ollut sotilaita mukana. Käskin heidän odottaa vierastalossa. Ksarilla voi juuri nyt olla hiukan vaikeaa." hymähti portinvartija. "Aivan varmasti." Äidin äänessä kuulsi hymy. Kaikki Citadelin kaupungin asukkaat tunsivat Herttuansa ja tiesivät hänen kärsimättömän luonteensa. "Hänen on kuitenkin odotettava huomiseen aamuun, olen tämän illan ja yön seremoniassa." "Hyvä on Kunnioitettu Äiti. Annan heille huoneen vierastalosta ja ilmoitan keittiöön ylimääräisistä syöjistä aamiaisella."

Kaupunki

"Portti, jota ei vartioida. Älä naurata." tuhahti Guila, "Ei sellaista olekaan. Kaikki kaupungit vartioivat porttejaan." "Tämä portti on ollut aina lukittu. Se on oikeastaan vain pieni ovi muurin mutkassa. Niin kauan kun kukaan muistaa, avain on ollut kateissa. Enää ei edes tiedetä miksi se on muuriin rakennettu." "Jos se on lukossa eikä avainta ole, miten ajattelit mennä siitä kaupunkiin? Ajattelitko murtaa sen?" "No en, mutta jos muistan oikein avain on muurin kolossa." "Mutta juurihan sanoit, ettei avainta ole, tai siis että kukaan ei tiedä missä avain on!" "Ei sitä enää tiedetäkään, mutta olen kasvanut kaupungin takana olevilla vuorilla ja poikien tapaan mekin seikkailimme ystäväni kanssa siellä missä ei olisi saanut. Näimme kerran erään miehen tulevan ovesta ja laittavan avaimen muurin kiven taakse. Kokeilimme porttia ja piilotimme avaimen uudelleen. Eräänä päivänä tajusimme, että avainta ei käyttänyt kukaan muu kuin me. En usko, että kukaan on löytänyt piilopaikkaamme, vaikka siitä kun käytimme avainta onkin jo kulunut vuosia." "No mennään katsomaan kuinka näppäriä tämän päivän pikkupojat ovat!" tokaisi Guila.

He kulkivat metsän reunan kätköissä pois portilla olevien sotilaiden näkyvistä ja ylittivät muurin ympärillä olevat pellot varovasti ympärilleen vilkuille. Kaikki oli kuitenkin rauhallista. Aurinko ei ollut vielä aivan maillaan, joten muurilla kulkevat sotilaat eivät kiinnittäneet pellolla liikkuviin ihmisiin kovin paljoa huomiota. "Onneksi meitä voisi kaukaa katsoen luulla maanviljelijöiksi, jotka tutkailevat tulevaa satoaan." sanoi Gaion hiljaa.

Pian he saapuivat pellon laitaan muurin juurelle ja jatkoivat muurin viertä maantieltä poispäin. Kohta Gaion pysähtyi ja katseli ympärilleen. "Katsotaan vieläkö..." hän mutisi hiljaa itsekseen vetäessään muurista yhden kiven irti ja työntäessään kätensä koloon. "Vielä!" hän huudahti hiljaa ja veti esiin vanha ruosteisen avaimen. "Tuollako pitäisi saada ovi auki?" ihmetteli Guila "ja missä se ovi sitä paitsi on? Tässä ei ole muuta kuin muuria!" "Sanoinhan, että se on vain pieni ovi. Sitä on vaikea löytää jos ei tiedä sen olemassaolosta. Sen rakentajat ovat naamioineet sen todella hyvin. Kas tässä!" Gaion työnsi avaimen lähes näkymättömään avaimen reikään ja väänsi voimalla. Kirskuen avain kääntyi vanhassa lukossa ja Gaion sai oven hitaasti auki. Ummehtunut ilma tulvahti heitä vastaan pimeästä käytävästä. "Miten me tuolla pääsemme liikkumaan. Minä en ainakaan näe pimeässä. Nyt olisi kissan silmät paikallaan.!" "Täällä pitäisi olla soihtu!" muisteli Gaion. "Tässä, " hän sanoi ja kaivoi taskustaan tulukset. Soihtu syttyi savuttaen. "Onhan tuo nyt parempi kuin ei mitään!" tuhahti Guila ja astui varovasti käytävään. Gaion kääntyi ovea kohti "Laitan avaimen piiloonsa." hän sanoi hiljaa. "Miten me sitten pääsemme täältä ulos?" kysyi Guila. "Täällä on sisäpuolella lukon avausmekanismi, jolla saamme oven auki kun haluamme mennä ulos." selitti Gaion.

Etsijät

"Kukaan ei tiedä mikä aiheuttaa tyttöjen tajuttomuuden." sanoi Guila "Hei katso, tuolla on kissa, mikä sillä on, miksi se käyttäytyy tuolla tavalla?" Hei se on Kaveri, me kuljemme joskus yhdessä, se on viisas kissa." "Mitä se nyt oikein tekee?" "Jotain on nyt pielessä edessäpäin!" sanoi Gaion. Hän katseli kun kissa hiipi varovasti tien laitaa heitä kohti ja käänsi vähän väliä päätään kuin olisi katsonut olkapäänsä yli taakseen. "Nyt on parasta olla varovainen ja mennä pois tieltä." Gaion pujottautui joen rantaa reunustavien suurten pajupensaiden alle ja Guila seurasi häntä nopeasti. Pian edestäpäin kuului askelten töminää ja pieni sotilasjoukko ilmestyi heidän näkyviinsä.

Sotilasjoukko liikkui nopeasti ja pian he olivat ohittaneet joentörmällä piileskelijät. "Phah, pelkkiä sotilaita." tuhahti Guila ja aikoi palata tielle. Gaion tarttui häntä käsivarresta. "Kaikki ei vielä ole kunnossa. Kissa ei olisi varoittanut tuollaisesta osastosta, se oli aivan liian pieni. Odotetaan vielä hetki." "Olemmeko me nyt matkalla yhdessä?" kysyi Guila virnistäen. "No ainakin me piileskelemme yhdessä." hymyili Gaion vastaan.

Hetken kuluttua kuului taas askeleita, tällä kertaa hitaampia. Pian näkyviin ilmestyi kaksi miestä, jotka kulkivat hitaasti tarkkaillen ympäristöä ja maata edessään. "On aivan mahdotonta löytää jälkiä tieltä, siinä on niin paljon kulkijoiden jättämiä jälkiä" sanoi vanhempi miehistä. "Yritä kuitenkin." nuorempi mies pyysi. "Teidän armonne, en kykene tekemään ihmeitä, tästä kulki juuri edellämme sotilasosasto ja he viimeistään ovat sotkeneet kaikki jäljet. Jos sisarenne on mennyt tästä, hänen jälkensä ovat kadonneet ajat sitten." "Olen lähettänyt sotilaat etsimään häntä kaikkialta!" nuoremman miehen ääni värähti. "Tuo äskeinen osasto oli menossa Pyhän Äiti Maan luostariin." "Luostariin, Teidän korkeutenne! Miksi sinne?" "Ne nunnat saattavat piilotella häntä!" huudahti nuorempi mies. "Miksi he häntä piilottelisivat?" ihmetteli toinen. "Riitelin sisareni kanssa, hän ei halunnut totella minua!" nuorempi mies kuulosti suorastaan lapsellisen loukkaantuneelta. "Teidän Korkeutenne!" nuhteli vanhempi mies. Miesten äänet katosivat vähitellen piileskelijöiden kuulumattomiin.

"Kaveri, Kaveri." Gaion kutsui hiljaa kissaa. Kissan kuono ilmestyi pensaan alta aivan hänen vierestään. "Tulehan Kaveri, laitetaan sinulle viesti kaulaan. Vie se luostariin Pyhälle Äidille!" Gaion sitoi keltaisen liinan kissan kaulaan. Kissa naukaisi ja hiipi pois pensaan alta. Se lähti juoksemaan peltojen poikki kohti luostaria. "Mitä tuo tarkoitti?" ihmetteli Guila. "Kissa vie viestin luostarin abbedissalle. Hän ehtii toimia jos se on tarpeellista." selitti Gaion. "Mistä hän tietää mitä tuo kangasliina kissan kaulassa tarkoittaa?" "Tytöllä, jonka vein luostariin turvaan, oli keltainen paita. Äiti tietää, että pian tapahtuu jotain tyttöön liittyvää." "He ovat siis luostarissa." mietti Guila hiljaa. "Niin ovat," myönsi Gaion "ja he ovat siellä täysin turvassa. Tunnen abbedissan jo nuoruudestani ja hän on yksi viisaimpia ihmisiä, jonka tunnen. Hän pitää tytöt turvassa ja jos heidän hyväkseen voi tehdä jotain, hän pystyy siihen jos kuka."

"Meidän on jatkettava matkaa, mutta tietä on nyt parasta välttää. Sotilaita on varmasti liikkeellä enemmänkin." mietti Gaion ääneen. "Miksi haluat vältellä sotilaita?" "Sotilaat kyselevät kaikenlaista, eikä meillä ole aikaa tuhlattavaksi. Meidän on päästävä mahdollisimman pian kaupunkiin." Mutta mikä olisi paras tapa. Gaion nousi varovasti pensaan alta. Hän kuunteli tarkoin, mitään ei kuulunut. "Mennään metsän kautta." hän sanoi hiljaa. Tien ylitettyään he juoksivat läheisen metsän reunaan ja pujahtivat puiden taakse. "Meidän täytyy olla kaupungissa ennen auringon laskua, joten pidetään kiirettä." "Miksi ennen auringon laskua?" "Kaupungin portit suljetaan auringon laskiessa, eikä sisään päästetä ketään. Ystäväni odottaa minua tänään kaupungin tavernassa." He jatkoivat matkaa kohti kaupunkia. Porttia lähestyessään he huomasivat portilla sotilasosaston, joka tarkasti kaikki kaupunkiin menevät ja sieltä tulevat henkilöt. "Mitäs nyt?" kysyi Guila. "Tuo ei näytä hyvältä, he tarkastavat kaikki, sekä jalkaisin, että rattailla kulkevat." "Niin näyttää! Me emme siis voi kulkea portin kautta!" "Miten me sitten pääsemme kaupunkiin. Emme kai me lentääkään voi!" Guila sanoi sarkastisesti. "Ei emme lentää, mutta jos muista oikein, kaupunkiin pääsee pienestä portista, jota ei yleensä vartioida."

Nainen

"Ja kukahan se sinä mahdat olla?" kuului tumma ääni hänen korvansa juuresta. Kun Gaion nosti katseensa hän näki savunharmaat silmät edessään. "Yritätkö ryöstää nukkuvan tytön omaisuuden?" kysyi nainen, jonka tiukka ote oli saanut Gaionin haukkomaan henkeään. Gaion yritti nousta ylös, mutta naisen ote piti eikä Gaionin pystynyt liikkumaan. "Pahus vieköön, nainen, näytit aivan tajuttomalta ja koska olen jo löytänyt yhden tajuttoman tytön halusin tarkistaa..." Gaionin käsi oli vapaa ja hän pääsi nousemaan. Nainenkin nousi ylös ja tuijotti Gaionia. "Sanoitko tajuttoman tytön? Missä hän on nyt? Miltä hän näytti, minkä ikäinen hän oli?" "Hei yksi kysymys kerrallaan." sanoi Gaion ja pudisteli vaatteitaan. "Tyttö on turvassa, hän oli nuori ja näytti aivan maanviljelijän tyttäreltä." "Missä hän on nyt?" tivasi nainen. "Kuulehan nyt," sanoi Gaion "en pidä tapanani keskustella ventovieraiden kanssa pusikossa. Enkä aivan varmasti kerro asioitani tuntemattomille, enkä siis kerro sinullekaan."

Nainen näytti raivostuvan, mutta hillitsi itsensä "Olen Guila, vaeltaja. Nyt tiedät kuka olen, voisitko jo kertoa tytön olinpaikan!" "En. Olen Gaion. Olen matkalla Citadelin kaupunkiin ja aion nyt jatkaa matkaani. Hyvästi!" hän aikoi lähteä jatkamaan matkaansa, mutta huomasi naisen asettuvan seisomaan eteensä jalat tukevasti haara-asennossa ja kädet lanteilla. "Ole ystävällinen ja väistä tieltäni. En haluaisi satuttaa sinua, enkä pidä tapanani lyödä naisia, mutta minulla on kiire. Minun on ennätettävä kaupunkiin vielä tänään, ennen kuin portit suljetaan auringon laskiessa." sanoi Gaion.

"Kerro minulle tytöstä, kun kuljemme kaupunkiin yhtä matkaa." sanoi Guila ja kääntyi kulkemaan Gaionin rinnalla. "Minä kuljen aina yksin!" sanoi Gaion ja lisäsi vauhtia. Nainen pysyi helposti hänen rinnallaan. "Olen tulossa Merin kaupungista ja siellä on löydetty seitsemän nuorta tyttöä tajuttomana. Sisareni on yksi heistä." kertoi Guila. Gaion pysähtyi kuin seinään. "Seitsemän tajutonta tyttöä!" hän huudahti "Miten maailmassa! Täälläkin tyttöjä on kaikkiaan seitsemän." "Mutta sinähän puhuit yhdestä tytöstä!" huuhdahti nainen. "Minä sanoin löytäneeni yhden tajuttoman tytön, mutta heitä on kaikkiaan seitsemän." "Missä he ovat?" "He ovat turvassa." vastasi Gaion. "Ooh, sinä olet raivostuttava!" "Niinpä, mutta kuten sanoin en kerro asioitani vieraille. Ja minulla on kiire!" Gaion jatkoi matkaansa kohti kaupunkia ja nainen seurasi aivan hänen kannoillaan.

"Verikiven kristalli liittyy tyttöihin jollain tavalla." Gaion kuuli Guilan kertovan. "Merin kaupungin parantaja on vanha ja viisas. Hän kertoi minulle, että tytöt voi palauttaa takaisin tajuihinsa ehkä tuon kristallin avulla." "Mutta mikä on aiheuttanut tyttöjen tajuttomuuden? Ja missä muualla heitä vielä on ja kuinka monta? Ja miksi molemmissa kaupungeissa on seitsemän tyttöä? He ovat hyvin nuoria. Mitä he ovat tehneet, mikä on aiheuttanut tajuttomuuden?" Gaion pohti ääneen kulkiessaan kohti kaupunkia.